Tyylikirja linjaa STT-Lehtikuvan journalistisia tavoitteita. Siihen on koottu ja päivitetty työohjeita sekä kirjattu monia uutistoimistotyön kannalta keskeisiä työtapoja.
Samalla, kun tyylikirja ohjaa uutistoimiston työtä, se kertoo siitä myös yleisölle. Koska media vaatii avoimuutta yhteiskunnan vallankäyttäjiltä, STT-Lehtikuva haluaa osoittaa sitä myös itse omassa työssään.
Tyylikirja määrittelee esimerkiksi STT-Lehtikuvan uutiskriteerit, uutissuunnittelun ja tiedonhankinnan tavoitteet ja käytännöt sekä hyvän jutun ja tyylin piirteet. Lähtökohtana on, että uutistyötä tehdään lukijoita, kuulijoita ja katsojia varten. Journalismilla on merkitystä vain, kun se tavoittaa heidät.